|
HÄMEEN KOKOOMUSNUORET RY:N SÄÄNNÖT
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Hämeen Kokoomusnuoret ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:een, jota kutsutaan liitoksi, Hämeen Kokoomus ry:een, jota kutsutaan puolueen piirijärjestöksi sekä Kansallinen Kokoomus rp:een, jota kutsutaan puolueeksi. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan piirijärjestöksi, kotipaikka on Hämeenlinna. Piirijärjestön toiminta-alueena on Hämeen vaalipiiri. Piirijärjestön kieli on suomi.
2 Tarkoitus ja toiminnan laatu
Piirijärjestön tarkoituksena on
- isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen ja vahvistaminen
- vapauden ja valinnanmahdollisuuksien turvaaminen
- vapaan markkinatalouden edellytysten edistäminen kestävää kehitystä kunnioittaen
- oikeudenmukaisen oikeusjärjestyksen sekä jokaisen yksilön perusturvallisuuden takaaminen
- kansainvälisten päätöksentekojärjestelmien vahvistaminen ja globalisaation edistäminen rauhanomaista kansainvälistä yhteistyötä ja hyvinvointia lisäävällä tavalla
- koulutuksen ja sivistyksen vaaliminen
- suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen ja
- kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän vahvistaminen ja nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen ja vapaan kansalaistoiminnan kehittäminen sekä sille perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan ja nuorten elinolojen kehittäminen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi piirijärjestö pyrkii lisäämään yhteiskunnallista keskustelua ja osallistumista erityisesti nuorten keskuudessa, saamaan nuoria mukaan toimintaansa, vaikuttamaan erilaisissa luottamustehtävissä ja Kokoomus-yhteisössä sekä kansainvälisesti sekä toteuttaa tavoitteidensa mukaista koulutus-, tiedotus-, ja harrastustoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi piirijärjestö voi kerätä jäseniltään jäsenmaksuja, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa kiinteistöjä, harjoittaa kustannus- ja sijoitustoimintaa, muistoesineiden myyntiä, majoitus-, ravitsemusliike- ja kioskitoimintaa kutakin enintään yhdessä liikepaikassa sekä järjestää rahankeräyksiä ja arpajaisia.
3 Jäsenet
Piirijärjestön varsinaisiksi jäseniksi voidaan hyväksyä rekisteröityjä paikallisyhdistyksiä sekä 15-29 –vuotiaita Suomen kansalaisia tai henkilöitä, joilla on kotipaikka Suomessa. Paikallisyhdistysten muodostamat rekisteröidyt aluejärjestöt voidaan ottaa äänivallattomiksi jäseniksi. Piirijärjestön henkilöjäsenten ja jäsenyhdistysten henkilöjäsenten on täytettävä Kansallinen Kokoomus rp:n ja Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:n asettamat ehdot. Piirijärjestön ja piirijärjestön paikallisyhdistyksen henkilöjäsen ei saa kuulua muuhun puolueeseen.
Sen vuoden lopussa, kun liiton piirijärjestön jäsenenä oleva henkilö täyttää 30 vuotta, hän on velvollinen eroamaan piirijärjestöstä.
Kunniapuheenjohtajaksi piirikokous voi kutsua piirijärjestön toiminnassa erityisesti ansioituneen henkilön. Piirijärjestöllä voi olla vain yksi (1) kunniapuheenjohtaja kerrallaan. Kunniajäseneksi piirikokous voi kutsua piirijärjestön toiminnassa ansioituneen henkilön. Kunniapuheenjohtaja ja -jäsenet eivät suorita jäsenmaksua.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö sekä oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö.
Jokainen piirijärjestön varsinainen jäsen, lukuun ottamatta aluejärjestöjä, sekä piirin jäsenenä olevan paikallisyhdistyksen henkilöjäsen ja kannattava jäsen suorittaa jäsenmaksuna sen määrän, jonka varsinainen piirikokous erikseen kullekin jäsenryhmälle seuraavaa kalenterivuotta varten vahvistaa. Jäsenmaksu voidaan määrätä eri suuruiseksi henkilöjäsenille ja yhdistysjäsenille. Paikallisyhdistysten jäsenmaksua vahvistettaessa otetaan huomioon henkilöjäsenten lukumäärä toimintavuoden ensimmäisenä päivänä sen mukaisena kuin se on merkitty puolueen ylläpitämään jäsenrekisteriin.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
4 Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jos jäsen päättää erota piirijärjestöstä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus piirihallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoitettava se piirikokouksen pöytäkirjaan. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan kaikki ne taloudelliset velvoitukset, jotka sille kuuluvat sinä kalenterivuonna, jona eroaminen tapahtuu. Jos jäsen on toiminut piirijärjestöä vahingoittavalla tavalla, jättänyt suorittamatta jäsenmaksun viimeisenä kahtena (2) vuotena taikka muutoin laiminlyönyt ne velvoitteet, joihin jäsen piirijärjestöön liittymällä on sitoutunut, on piirihallituksella oikeus erottaa jäsen. Erottamispäätöksestä on jäsenellä oikeus valittaa piirikokoukselle jättämällä kirjallinen valitus piirihallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta tiedon saatuaan. Jos piirikokous piirihallitusta kuultuaan sekä hankittuaan muut tarpeelliseksi katsomansa selvitykset, hyväksyy vähintään kahdella kolmasosalla (2/3) annetuista äänistä erottamispäätöksen, se astuu voimaan heti, muussa tapauksessa erottaminen raukeaa.
5 Piirikokous
Piirijärjestön päätäntävaltaa käyttää piirikokous. Piirijärjestön on pidettävä varsinainen piirikokous vuosittain kesä-marraskuussa. Piirikokouksen ajan ja paikan määrää piirihallitus. Kutsu piirikokoukseen on lähetettävä jäsenille sekä sääntömääräisesti läsnäolo- ja puheoikeutetuille kirjallisesti vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Ylimääräinen piirikokous pidetään, jos piirikokous tai piirihallitus niin päättää tai vähintään kymmenesosa (1/10) piirijärjestön äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitettujen asioiden käsittelyä varten piirihallitukselta pyytää, jolloin kokous on pidettävä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa.
Piirikokouksessa on kullakin jäsenmaksuvelvoitteensa suorittaneella piirijärjestön varsinaisena jäsenenä olevalla henkilöjäsenellä yksi (1) ääni. Piirijärjestön jäsenenä oleva paikallisyhdistys voi lähettää piirikokoukseen yhtä monta äänivaltaista edustajaa kuin sillä on jäsenmaksuvelvoitteensa suorittaneita henkilöjäseniä, joista jokaisella on yksi (1) ääni. Kokousedustus määräytyy toimintavuoden ensimmäisenä päivänä olleen henkilöjäsenmäärän mukaan. Valittujen edustajien on oltava kyseisen paikallisyhdistyksen jäsenmaksuvelvoitteensa suorittaneita henkilöjäseniä.
Läsnäolo- ja puheoikeus piirikokouksessa on lisäksi liiton ja piirijärjestön kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenillä, kannattavilla jäsenillä sekä liitto- ja piirihallituksen jäsenillä, liiton ja piirijärjestön työntekijöillä, eduskuntaryhmän jäsenillä, Kokoomuksen Euroopan parlamentin jäsenillä, puolueen, Kokoomuksen Naisten Liitto ry:n, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry:n sekä puolueen muiden valtakunnallisten jäsenliittojen sekä puolueen kunkin äänenkannattajan toimituksen edustajilla. Piirikokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin sitä pyytäville henkilöille.
Oikeus aloitteiden tekemiseen piirikokoukselle on piirijärjestön jäsenillä ja piirihallituksella, liittohallituksella, puoluehallituksella sekä liittohallituksen ja piirihallituksen asettamilla klubeilla ja muilla toimintaryhmillä. Piirijärjestön sääntöjen muuttamista koskevat aloitteet on lähetettävä piirihallitukselle viimeistään viisi (5) viikkoa ennen piirikokousta. Muut aloitteet on lähetettävä piirihallitukselle vähintään viikkoa ennen piirikokousta. Piirihallitus esittää aloitteet lausunnollaan varustettuna piirikokoukselle käsiteltäväksi.
Piirikokouksen päätökseksi tulee, jollei näissä säännöissä tai yhdistyslaissa ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. Äänestys on toimitettava suljetuin lipuin milloin vähintään kolmasosa (1/3) äänivaltaisista osanottajista sitä pyytää. Vaalit toimitetaan suljetuin lipuin. Jokaiseen vaalilippuun tulee merkitä yhtä monta nimeä kuin on valittavia. Kun valittavia on vain yksi, noudatetaan enemmistövaalitapaa. Valituksi tuleminen edellyttää ehdotonta enemmistöä annetuista äänistä. Mikäli yksikään ehdokas ei vaalin ensimmäisellä kierroksella saa ehdotonta enemmistöä, toimitetaan toinen äänestyskierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä, jolloin eniten ääniä saanut tulee valituksi. Mikäli äänet menevät tasan toisella äänestyskierroksella, ratkaistaan vaali arvalla. Kun valittavana on saman aikaisesti useampia henkilöitä, noudatetaan suhteellista vaalitapaa. Vaalissa voidaan äänestää vain ehdolle asetettuja henkilöitä. Jokaiseen vaalilippuun tulee merkitä yhtä monta nimeä kuin on valittavia. Vaali toimitetaan ehdokaslistoja käyttämättä siten, että vaalissa jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen. Valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. Tasatulos vaalissa ratkaistaan arvalla.
Varsinaisessa piirikokouksessa
1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat
2. todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. vahvistetaan kokouksen työjärjestys
4. käsitellään ja vahvistetaan toimintakertomus edelliseltä toimikaudelta
5. käsitellään tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös
6. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä piirihallitukselle sekä muille tili- ja vastuuvelvollisille
7. käsitellään piirihallituksen selonteko toiminnastaan kuluvalla toimikaudella
8. käsitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma
9. määrätään varsinaisten jäsenten sekä kannattavien jäsenten jäsenmaksun suuruus
10. käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden talousarvio
11. valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat, vähintään toisen tilintarkastajista tulee olla hyväksytty tilintarkastaja, mikäli piirijärjestön toiminnan laajuus sitä edellyttää
12. valitaan piirijärjestön puheenjohtaja ja 2 varapuheenjohtajaa sekä muut piirihallituksen jäsenet seuraavaksi kalenterivuodeksi
13. käsitellään aloitteet ja piirihallituksen niistä antamat lausunnot
14. valitaan piirijärjestön edustajat liittokokoukseen liittohallituksen liiton sääntöjen mukaan vuosittain vahvistaman jaon mukaisesti
15. valitaan piirijärjestön edustajat puolueen piirijärjestön kokoukseen
16. valitaan piirijärjestön edustajat puoluekokoukseen
Ylimääräisessä piirikokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa on mainittu sekä ne piirihallituksen esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäviksi, mikäli asiaa ei tarvitse mainita kokouskutsussa.
6 Luottamushenkilöt ja työntekijät
Luottamustehtäviin ja työntekijöiksi voidaan valita vain liiton ja piirijärjestön tarkoituksen hyväksyviä henkilöitä.
Piirijärjestössä toimeenpanovalta on piirihallituksella. Piirihallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Piirihallitukseen kuuluu piirihallituksen puheenjohtaja, jota näissä säännöissä kutsutaan piirijärjestön puheenjohtajaksi ja 2 varapuheenjohtajaa, joita kutsutaan piirijärjestön varapuheenjohtajiksi sekä lisäksi vähintään kaksi (2) ja enintään kaksitoista (12) muuta jäsentä. Piirijärjestön puheenjohtajan tulee valvoa, että piirijärjestön toimintaa johdetaan liiton ja piirijärjestön sääntöjen, tavoitteiden ja päätösten mukaisesti. Piirihallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on läsnä, puheenjohtaja tai vähintään toinen varapuheenjohtajista mukaan luettuna. Äänestykset ratkaistaan äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Piirihallitus voi asettaa erilaisia klubeja ja muita työryhmiä avukseen. Kokouskutsu piirihallituksen on lähetettävä kirjallisesti piirihallituksen jäsenille vähintään viikkoa ennen kokousta. Läsnäolo- ja puheoikeuden piirihallitus voi myöntää myös muille kuin piirihallituksen jäsenille.
Piirijärjestön työntekijän tehtävät määritellään liittohallituksen hyväksymässä toimenkuvassa.
Piirihallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä nämä säännöt muutoin edellyttävät
1) johtaa piirijärjestön toimintaa liittohallituksen ohjeiden sekä piirikokouksen päätösten mukaisesti
2) tukea paikallisyhdistysten toimintaa
3) valmistella piirikokousten käsiteltäväksi tulevat asiat ja kutsua kokoukset koolle
4) valmistella vaalitoimintaa sekä houkutella nuoria äänestämään
5) vastata omaisuuden hoidosta ja huolehtia varainhankinnasta
6) järjestää tavoitteiden mukaista harrastus-, koulutus-, tiedotus- ja muuta vaikuttamistoimintaa
7 Nimen kirjoittaminen, tilikausi ja tilintarkastus
Piirijärjestön nimenkirjoittajina toimivat piirijärjestön puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtajista, yhdessä piirijärjestön toimihenkilön tai työntekijän kanssa.
Piirijärjestön tili- ja toimintavuosi on kalenterivuosi. Piirihallituksen on jätettävä tilit tilintarkastajille vähintään kolme (3) viikkoa ennen varsinaista piirikokousta ja tilintarkastajien tulee palauttaa ne viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen varsinaista piirikokousta. Piirijärjestön puheenjohtajan ja mahdollisten työntekijöiden on oltava läsnä tilintarkastuksessa.
8 Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Kysymys näiden sääntöjen muuttamisesta tai piirijärjestön purkamisesta voidaan ottaa päätettäväksi piirikokouksessa, mikäli asia on kokouskutsussa mainittu. Päätökseen vaaditaan vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä ja sääntöjen muuttamispäätöksen voimaanastumiseen lisäksi liittohallituksen ja puolueen hallituksen hyväksyntä. Piirijärjestön purkautuessa sen varat on luovutettava Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:lle.
HYVÄKSYTTY PIIRIKOKOUKSESSA 18.11.2007
PAIKALLISYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT
Hyväksytty Kokoomuksen Nuorten Liiton 72. liittokokouksessa 4-6.11.2005
Muutettu Patentti- ja rekisterihallituksen ennakkotarkastuksessa 18.1.2006 vaatimalla tavalla.
Hyväksytty puoluehallituksen kokouksessa 28.2.2006
_ KOKOOMUSNUORET RY:N SÄÄNNÖT(nro )
1 § Nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja kielet
Yhdistyksen nimi on _ Kokoomusnuoret ry. Yhdistys kuuluu paikallisyhdistyksenä Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:een ja _ Kokoomusnuoret ry:een, joista edellistä sanotaan näissä säännöissä liitoksi ja jälkimmäistä piiriksi. (tai: , sekä Kokoomuksen Nuorten _ Aluejärjestö ry:een, jota sanotaan näissä säännöissä aluejärjestöksi.)
Lisäksi yhdistys kuuluu Kansallinen Kokoomus rp:een ja _ Kokoomus ry:een, joista edellistä näissä säännöissä sanotaan puolueeksi ja jälkimmäistä puolueen piiriksi.
Yhdistyksen kotikunta on _. Yhdistyksen toiminta-alue on _. Yhdistyksen kieli on suomi (tai: Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, ilmoitus- ja pöytäkirjakielenä suomi).
2 § Tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:n omaksumien, seuraaville pääperiaatteille rakentuvien pyrkimysten toteuttamiseksi:
- yksilönvapauden ja valinnanmahdollisuuksien turvaaminen
- eettisesti oikeudenmukaisen markkinatalouden edellytysten edistäminen kestävää kehitystä kunnioittaen
- oikeudenmukaisen oikeusjärjestyksen sekä jokaisen yksilön perusturvallisuuden takaaminen
- isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen
- kansainvälisten päätöksentekojärjestelmien vahvistaminen ja globalisaation edistäminen rauhanomaista kansainvälistä yhteistyötä ja hyvinvointia lisäävällä tavalla
- koulutuksen ja sivistyksen vaaliminen
- suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen ja
- kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän vahvistaminen ja nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen ja vapaan kansalaistoiminnan kehittäminen sekä sille perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan ja nuorten elinolojen kehittäminen.
3 § Toiminnan laatu
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys valmistelee ja hoitaa valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa; harjoittaa jäsenistönsä keskuudessa ja sen ulkopuolella yhdistyksen tarkoitusperiä edistävää tiedotustyötä ja julkaisutoimintaa; suorittaa jäsenhankintaa sekä järjestää kokouksia, kursseja, neuvottelutilaisuuksia ja juhlia sekä muodostaa erityisaloja varten rekisteröimättömiä kerhoja sekä alueellisella pohjalla toimivia rekisteröimättömiä osastoja.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys kantaa jäseniltään jäsenmaksuja, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia; omistaa ja hallitsee toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä; harjoittaa elokuva- ja kustannustoimintaa, muistoesineiden myyntiä ja tarvikevälitystä; harjoittaa majoitus-, ravitsemusliike- ja kioskitoimintaa kutakin enintään yhdessä liikepaikassa sekä järjestää arpajaisia ja maksullisia huvitapahtumia. Taloudellista toimintaansa varten yhdistys hankkii tarvittaessa asianomaisen luvan.
4 § Jäsenet
Varsinaiset jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä 15–29 –vuotias henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan sekä puolueen yleiset periaatteet ja jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi. Jäseneksi pyrkivän on täytettävä Kansallinen Kokoomus rp:n paikallisyhdistysten henkilöjäsenille asettamat ehdot. Yhdistyksen jäsen ei saa kuulua muuhun puolueeseen eikä varsinaisena jäsenenä muuhun Kansallinen Kokoomus rp:n paikallisyhdistykseen tai piirijärjestöön.
Kunniapuheenjohtaja ja -jäsen
Kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistyksen toiminnassa erityisesti ansioituneen henkilön. Yhdistyksellä voi olla vain yksi (1) kunniapuheenjohtaja kerrallaan. Kunniajäseneksi yhdistyksen kokous voi kutsua yhdistyksen toiminnassa ansioituneen henkilön.
Kannattavat jäsenet
Kannattavaksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä yksityisen henkilön, oikeuskelpoisen yhteisön tai säätiön.
Jäsenmaksut
Jokainen varsinainen ja kannattava jäsen suorittaa yhdistykselle jäsenmaksuna sen määrän, jonka yhdistyksen varsinainen kokous seuraavaa kalenterivuotta varten kullekin jäsenelle vahvistaa. Kunniapuheenjohtajaa ja -jäsentä ei velvoiteta suorittamaan jäsenmaksua.
Jäsenen toiminta
Jokaisen yhdistyksen jäsenen tulee noudattaa liiton ja puolueen hyväksymiä sääntöjä, ohjelmia ja keskeisiä päätöksiä sekä käyttää hänelle varsinaisena jäsenenä kuuluvia oikeuksia.
5 § Yhdistyksen johto
Yhdistyksen johdon muodostavat yhdistyksen kokous ja hallitus. Yhdistyksen päätäntävaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Toimeenpanovalta on hallituksella.
6 § Yhdistyksen kokousten aika ja kokoon kutsuminen
Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen on pidettävä joka vuosi yksi varsinainen kokous, jonka tulee sijoittua heinäkuun alun ja marraskuun lopun välille.
Ylimääräinen kokous
Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään, milloin yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää taikka vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitettujen asioiden käsittelyä varten hallitukselta pyytää. Ylimääräinen yhdistyksen kokous on pidettävä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun kokousta on asianmukaisesti pyydetty.
Kokouskutsu
Kokouskutsu on vähintään kahta (2) viikkoa ennen kokousta julkaistava yhdistyksen toiminta-alueen sanoma- tai paikallislehdessä tai lähetettävä kirjallisesti yhdistyksen jäsenille. Yhdistyksen kokousten paikan toimialueella ja tarkemman ajan määrää hallitus.
7 § Yhdistyksen kokousten osanottajat ja aloiteoikeus
Äänivalta
Yhdistyksen kokouksessa on kullakin läsnä olevalla jäsenmaksuvelvoitteensa suorittaneella varsinaisella jäsenellä yksi (1) ääni.
Päätöksenteko
Päätökset tehdään enemmistöpäätöksinä, mikäli ei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa. Äänestys on toimitettava suljetuin lipuin milloin vähintään kaksi (2) kokouksen äänivaltaisista osanottajaa sitä pyytää. Vaali toimitetaan suljetuin lipuin.
Läsnäolo- ja puheoikeus
Läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa on lisäksi liiton, puolueen, piirin, aluejärjestön, puolueen piirin sekä puolueen alue/kunnallisjärjestön edustajilla. Yhdistyksen kokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden sitä pyytäville henkilöille.
Aloiteoikeus
Oikeus aloitteen tekemiseen yhdistyksen kokoukselle on yhdistyksen jäsenillä, liiton, puolueen, piirin, aluejärjestön, puolueen piirin ja puolueen alue/kunnallisjärjestön hallituksilla. Aloitteet on jätettävä yhdistyksen puheenjohtajalle viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kokousta, paitsi sääntöjen muuttamista koskevia aloitteita, ja muita aloitteita, jotka on mainittava kokouskutsussa, jotka on jätettävä neljä (4) viikkoa ennen kokousta. Hallitus esittää tehdyt aloitteet lausunnollaan varustettuina yhdistyksen kokouksen käsiteltäviksi.
8 § Yhdistyksen kokousten asiat
Varsinaisessa kokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat,
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys,
- käsitellään hallituksen kertomus yhdistyksen edellisen kalenterivuoden toiminnasta,
- käsitellään tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös,
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille,
- käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma,
- määrätään varsinaisten ja kannattavien jäsenten jäsenmaksujen suuruus,
- käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden talousarvio,
- valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa sekä näille varatilintarkastajat sekä päätetään tilintarkastajien palkkiosta,
- valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi,
- valitaan muita hallituksen jäseniä näiden sääntöjen edellyttämä määrä,
- valitaan yhdistyksen edustajat ja varaedustajat aluejärjestön kokouksiin, piirikokouksiin, puolueen piirikokouksiin ja liittokokoukseen, puoluekokoukseen, puolueen alue/kunnallisjärjestön kokouksiin sekä muihin kokouksiin, joihin yhdistyksellä on oikeus nimetä edustajansa, ja
- käsitellään aloitteet ja hallituksen niistä antamat lausunnot.
Ylimääräinen kokous
Ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa on mainittu, sekä ne hallituksen esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäviksi, mikäli asiaa ei tarvitse mainita kokouskutsussa.
Jäsenäänestys valtiollisten vaalien ehdokasasettelua varten
Ehdokkaiden asettelussa jäsenäänestykseen noudatetaan puolueen jäsenäänestyssääntöä.
9 § Hallitus
Jäsenet
Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja sekä vähintään kaksi (2) ja enintään yhdeksän (9) muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia ja työryhmiä määräajaksi tai erityistä tehtävää varten.
Kokoukset
Hallitus on kutsuttava koolle milloin puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä todistettavasti puheenjohtajalta vaatii. Tällöin hallituksen kokous on pidettävä viimeistään kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun kokouksen koollekutsumista koskeva vaatimus on esitetty.
Kokouskutsu on lähetettävä vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta, paitsi kun kokous kutsutaan koolle kiireellisten poliittisten asioiden käsittelemiseksi, jolloin kokouskutsu on lähetettävä vähintään yhtä (1) päivää ennen kokousta.
Hallituksen järjestäytymiskokous on pidettävä tammikuun loppuun mennessä.
Päätösvaltaisuus
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätökset tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
Läsnäolo- ja puheoikeus
Läsnäolo- ja puheoikeus on piirin, liiton ja kunnallisjärjestön edustajilla. Hallitus voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin henkilöille.
Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä nämä säännöt muuten edellyttävät:
1) johtaa yhdistyksen toimintaa liiton hallituksen, aluejärjestön, piirihallituksen ja puolueen alue- tai kunnallisjärjestön hallituksen ohjeiden sekä yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti sekä tehdä aloitteita yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi,
2) valvoa sääntöjen sekä yhdistyksen kokousten päätösten noudattamista,
3) valmistella yhdistyksen kokousten käsiteltäväksi tulevat asiat ja kutsua kokoukset koolle,
4) valmistella ja ohjata valtiollista, kunnallista ja muuta vaalitoimintaa,
5) huolehtia varojen hankinnasta, vastata omaisuuden hoidosta ja kiinteän omaisuuden myynnistä,
6) huolehtia jäsenhankinnasta ja hyväksyä uudet jäsenet,
7) järjestää koulutus-, harrastus-, tiedotus- ja vaikuttamistoimintaa yhdistyksen toimialueella,
8) pitää yhteyttä paikkakunnalla toimiviin muihin puolueen jäsenyhdistyksiin ja kokoomuslaisiin luottamushenkilöihin,
9) huolehtia 3§:ssä mainitusta myyntitoiminnasta,
10) huolehtia siitä, että yhdistyksen toiminta ulottuu sen toiminta-alueen kaikkiin osiin,
11) valita tarvittavat toimihenkilöt ja edustajat niihin elimiin, joihin hallituksella on oikeus valita edustajat,
12) pitää jäsenluetteloa, valvoo jäsenmaksujen maksamista sekä antaa pyydettäessä tietoa yhdistyksen jäsenluettelosta piirille, puolueen piirille, liitolle sekä puolueelle.
Nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimenkirjoittajina toimivat yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä. Hallitus voi määrätä sihteerin kirjoittamaan yksin yhdistyksen nimen.
Toiminta- ja tilivuosi
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhdistyksen varsinaista kokousta. Tilintarkastajien tulee palauttaa asiakirjat ja kirjallinen lausuntonsa viimeistään kahta (2) viikkoa ennen yhdistyksen varsinaista kokousta hallitukselle. Luottamushenkilötaloudenhoitajan tulee olla läsnä tilintarkastuksessa.
10 § Luottamus- ja toimihenkilöt
Luottamus- ja toimihenkilöiksi voidaan valita vain puolueen henkilöjäseniä.
11 § Eroaminen ja erottaminen
Jos jäsen päättää erota yhdistyksestä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoitettava asia yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Eroavan jäsenen on suoritettava kaikki ne taloudelliset velvoitteet, jotka jäsenelle kuuluvat sinä kalenterivuonna, jona eroaminen tapahtuu.
Jos yhdistyksen jäsen ei ole suorittanut jäsenmaksuaan kahden viimeisen vuoden aikana, taikka on muutoin jättänyt toteuttamatta ne velvoitteet, joihin jäsen yhdistykseen liittyessään on sitoutunut, tai jos jäsen on toiminut yhdistystä vahingoittavalla tavalla, on hallituksella oikeus erottaa jäsen. Erottamispäätöksestä jäsenellä on oikeus valittaa yhdistyksen kokoukselle jättämällä kirjallinen valitus hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan. Jos yhdistyksen kokous kuultuaan hallitusta ja erotettua jäsentä sekä hankittuaan muut tarpeelliseksi katsomansa selvitykset hyväksyy vähintään kahden kolmasosan (2/3) ääntenenemmistöllä erottamispäätöksen, se tulee voimaan heti. Muussa tapauksessa erottamispäätös raukeaa.
12 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Näiden sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen voidaan ottaa käsiteltäväksi yhdistyksen kokouksessa, jos siitä on kokouskutsussa mainittu. Päätöksen tekemiseksi vaaditaan vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistö annetuista äänistä. Sääntöjen muutokselle on saatava liiton ja puolueen hallituksen hyväksyminen. Yhdistyksen purkautuessa sen jäljelle jääneet varat on luovutettava piirille käytettäväksi liiton tarkoitusperien toteuttamiseksi paikkakunnalla.
13 § Jäsenoikeuksien säilyminen
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
|