Punastumatta Porvari

Punastumatta Porvari on Hämeen Kokoomusnuorten piirin lehti, jota ei hetkeen ole julkaistu. Tältä sivulta saat lukea niitä kirjoituksia, jotka ovat jääneet julkaisematta lehden väliaikaisen poistumisen myötä. 

Minun on pitänyt osallistua politiikan Approbatur kesälukioon jo viimeiset viisi vuotta. Tänä kesänä kaikki palaset viimein loksahtivat paikoilleen ja pääsin osallistumaan tälle  legendaariselle kurssikokonaisuudelle. Paluu arkeen on ollut yllättävän vaativaa ja viikosta jäänyt hieno fiilis pysyy yhä. Eniten varmaan on kuitenkin ikävä niitä ihmisiä, joiden kanssa kesälukioni vietin. Suuri kiitos vielä heille kaikille!

Pakkasin mukaan aurinkorasvan, sillä tästähän tulee rento lomaviikko ja meillä on paljon aikaa köllötellä ulkona tai vaikka läheisellä rannalla. Pienenä yllätyksenä tuli kurssin intensiivisyys –  täällä oikeasti opiskellaan. Istuimme pitkiäkin päiviä todella tasokkaiden alustajien seurassa viihtyisässä luentosalissamme. Tunsin itseni todella etuoikeutetuksi kun sain olla osa niin  arvostettua kurssia. Paikalle oli saatu ministeritason puhujia ja jopa tuore pääministerimme. He kaikki tulivat mielellään kiireistään huolimatta ja tähän mikä tahansa kurssi ei pystyisi.  

Viihteellisesti kurssi huipentui rapu- sekä toogajuhliin. Rapujuhlissa laulettiin perinteisiä lauluja, isänmaallisia lauluja ja huumorisväritteisiä lauluja. Toogajuhliin pukeuduttiin perinteikkään arvokkaasti ja osallistuttiin rehtoraatin että oppilaskunnan hallituksen toteuttamaan ohjelmaan.  

Kaiken kaikkiaan viikon aikana kuunneltiin, opittiin, keskusteltiin sekä väiteltiin ja vietettiin iltoja yhdessä. Oli hieno huomata, miten paljon itsestäänkin oppi tuon viikon aikana, ja todeta useampaan kertaan olevani oikean puoleen riveissä.

Suosittelen kesälukiota aivan ehdottomasti kaikille politiikasta, mielipiteistä ja uusista ystävistä kiinnostuneille!

 Katja Puumala

Matkustin ensimmäistä kertaa äiti Venäjälle toukokuussa. Reissu oli viikon pituinen koulun järjestämä ekskursio, jonka tarkoituksena oli tutustua Venäjän kulttuuriin nimenomaan markkinoinnin näkökulmasta. Useat luokkalaiseni odottivat matkaa innolla. Itse lähdin reissuun aika alhaisella motivaatiolla: Onhan se toisaalta hienoa päästä halvalla ulkomaille mutta Venäjä ei todellakaan kuulu ”top 10 must visit” maihini.

On hassua sanoa tähän ikäpolveen kuuluvana, että minulla on aikamoisia ennakkoluuloja venäläisiä kohtaan mutta perhetaustani vaikuttavat suunnattomasti omiin ”sisään asennettuihin” asenteisiini. Isäni on sen verran iäkkäämpi, että muistaa kun isänisäni lähti Talvisotaan ja Jatkosotaan. Äitini isovanhemmat ovat Karjalan evakkoja. Tämän enempää oman suhtautumiseni taustoista tuskin tarvitsee kertoa.

Matkustimme Pietariin junalla ja rautatie sattuu kulkemaan Viipurin ohi. Olin yllättynyt omasta reaktiostani kun huomasin Viipurin edustalla talojen vanhoja, raunioituneita kivijalkoja: Tästä evakot ovat aikanaan lähteneet. Muut ryhmäni tytöt ottivat innoissaan kuvia maisemista ja puhuivat komeista tullivirkailijoista. Itse en voinut olla ajattelematta sotia ja sitä, että näillä mailla on oikeasti taisteltu. Olen kuullut, että tämän päivän Karjala ei ole infrastruktuuriltaan mitenkään mairittelevassa kunnossa mutta olin silti järkyttynyt miten huonossa jamassa koko maakunta on. Isänmaallista olisi, että jokaiselle Pro Karelian jäsenelle kustannettaisiin päivän matka Karjalaan, jotta he näkisivät mitä ovat kinuamassa takaisin.

Olin kuullut paljon kehuvia kommentteja Pietarista, sen kulttuurinähtävyyksistä, rakennuksista ja julkisivuista. Itse en kyennyt kuitenkaan näkemään kuin hunningolle jätettyjä, neuvostovallan aikaisia elementtihelvettejä - ei toki Pietarin keskustassa - ja kaduille murentuneita rappauksia - aivan Pietarin keskustassa. Pietarin yliopisto, instituutio, jonka uljas menneisyys ulottuu aina 1700-luvulle. Ja kaikki yliopistorakennukset ovat alkuperäiskunnossa, tai ainakin melkein.

”Could I have a glass of water?” “Cto?” Tiesin, että Pietarissa ei tule kunnolla toimeen englannilla mutta silti olin ihmeissäni, että keskustan hienossa kahvilassa ei ymmärretty sanaa ”vesi” englanniksi. Kysymys miksi yritin tilata vettä maassa, jossa kaljan litrahinta on halvempi, on toki aiheellinen. Loppu tulemana sain kuitenkin tilattua lasin vettä änkyttämällä alkeellista venäjääni. Ymmärrän kyllä, että ihmiset jotka jakavat äidinkielensä miljoonien muiden kanssa olettavat, että kaikki kanssakommunikoijat puhuvat aina heidän kieltään. Törmäsin Pietarissa kuitenkin mielestäni liian usein ”en ymmärrä sinua, tule takaisin kun puhut samaa kieltä kuin minä” – asenteeseen. Toki samaan asenteeseen törmää myös esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa. Suurta hupia oli seurata erästä englantilaista rouvaa, joka yritti ostaa särkylääkettä venäläiseltä farmaseutilta. Molemmat molottivat omaa kieltään minkä kerkesivät, eikä kummankaan intresseissä ollut ymmärtää toista.

Olihan Pietari myös kaunis. Kulttuuria oli tarjolla paljon ja museoita oli kaikkialla. Joet, kanaalit ja sillat tekevät kaupungista mielenkiintoisen ja sillat olivat poikkeuksetta todella upeasti koristeltuja. Katedraalit ovat myös yksi ehdoton plussa kaupunkikuvassa. Ortodoksiset kirkot ovat aivan uskomattoman kauniita omien luterilaisten, suoraseinäisten ja harmaiden kirkkojen rinnalla.  

En osaa vieläkään sanoa mitä mieltä olin matkasta. Olin yhtälailla järkyttynyt, utelias ja täysin vastaan kaikkea, mitä venäläinen yhteiskunta ja sen kansalaiset edustavat. Silti bongasin tämän päivän Etelä-Suomen Sanomien muutaman, ei viisumia vaativan, parin päivän risteilyn Pietariin ja huomasin harkitsevani uutta matkaa. En ollut matkastani innostunut, haltioissani tai äärettömän tyytyväinen. Silti uskon matkustavani vielä uudelleen Pietariin. Matka jätti minuun selvän ristiriidan. Vaikka ennakkoluulojani ei kumottu, enkä saanut erityisen positiivisia mielikuvia tai kokemuksia Venäjästä tai venäläisistä. Tuntuu tyhmältä kirjoittaa seuraavaa lausetta, sen tulisi olla itsestäänselvyys. Se kiteyttää silti hieman paremmin ajatusmaailmaani: Ihmisiähän ne venäläisetkin ovat.

Katja Puumala

Eduskuntavaalit 2011 ovat vihdoin takanapäin mutta niiden jälkipuinti on vielä vauhdissa. Etelä-Suomen Sanomissa on kirjoitettu paljon äänestäjien äänien ”vuotamisesta” Kanta- ja Päijät-Hämeen välillä ja maakuntarajasta muutenkin. Mielestäni Hämeen piirin jako Kanta- ja Päijät-Hämeeseen on enemmän kuin keinotekoinen. Äänestäjien tulee äänestää nimenomaan hyvää ehdokasta, ei vaan ehdokasta joka on omasta kotikaupungista – tai kunnasta. Suurin osa Hämeen kansanedustajaehdokkaista oli syntyperäisiä hämäläisiä, eli he tuntevat varmasti vaalipiirinsä hyvin. Kansanedustajaehdokkaat edustavat kuitenkin pohjimmiltaan sellaista ihmisryhmää, jolta vaaditaan suurta monialaisuutta ja ymmärrystä. On siis ehdokkaiden ja edustajien aliarvioimista olettaa, että he olisivat kykeneviä ajamaan ainoastaan oman kotipaikkansa etua.

Demokratia on pahimmillaan äärettömän epäreilua mutta on huomioitava kuitenkin se, että Hämeellä on edelleen 14 kansanedustajaa. Puolueiden valtasuhteet tietysti muuttuvat mutta määrä pysyy samana. Kuntapolitiikka erikseen, eduskunnassa tehdään koko maata koskevia päätöksiä ja se, että edustaja ajaa kokonaisuudessaan Hämeen asiaa on kaikkien kaupunkien ja kuntien eduksi. 

Katja Puumala

Lahden Kokoomusnuoret, Vpj